Viimeiset seikkailut

Päädyimme menemään vielä yhdelle järjestetylle ryhmäretkelle. Tällä kertaa suuntana oli Belgian Ardennit ja erityisesti Hanissa sijaitsevat tippukiviluolat ja viereinen villieläinpuisto. Matka taittui junalla ja loppumatkaan tarvitsimme bussia. Jo alussa tunnelma oli hyvin samankaltainen kuin aiemmilla ryhmäretkillä eli ryhmän järjestäjä juoksee edellä sateenvarjo heiluen ja hoputtaa kaikkia jatkuvalla ”me myöhästytään” huudoilla. No, ei myöhästytty ja perille päästiin. Ardennit on metsäinen vuoristoalue Belgian itä-kaakko akselilla. Gimmat olivat jo innoissaan ajatuksesta, että pääsevät luonnon helmaan. Jos jatkuvaa hoputtamista ja kiirehtimistä ei lasketa, reissu oli todella upea elämys. Euroopassa on vain kaksi paikkaa, jossa joki kulkee koko vuoren/kukkulan halki ja tämä vierailemamme kohde oli niistä toinen. Yllätyimme luolan kokoa sen eri kohdissa, kapeampaa käytävää kulkiessa edessä avautuikin yllättäen valtaisa onkalo. Lisäksi monet erilaiset tippukivi muodostelmat ja useat kivilaadut olivat yllättävän kauniita ja mielenkiintoisia.

Ohessa saatte ihailla tummia, tärähtäneitä kuvia kivistä ja varjoista. Ihan ei nyt näillä tavoiteta autenttista kokemusta…

Seuraava kohteemme oli aivan luolan vieressä sijaitseva villieläinpuisto. Puisto sijaitsi upeissa maisemissa ja pääsimme kiipeilemään pieniä kukkuloita pitkin ja ihailemaan niiltä maisemia. Retken rauhallisin hetki oli, kun hukkasimme ryhmän järjestäjän (sateenvarjoineen) puolentoista tunnin ajaksi. Puistolla on maine, että eläimet elävät siellä puolivilleinä ja tämä oli toteutettu mielestämme aika hyvin. Pöllöjä ja karhuja lukuun ottamatta aitaukset olivat isoja ja avaria.

Viimeiset päivät harjoittelupaikoissamme olivat tunteellisia ja niistä jäi hyvin lämpimiä muistoja. Viimeisillä viikoilla gimmat vierailivat toistensa harjoittelupaikoissa yhden päivän ajan. Tämä antoi hyvän mahdollisuuden keskustella (suomeksi) harjoittelupaikkojen ilmapiiristä, sekä hyvistä että huonoista puolista. Molemmat selvisivät viimeisen harjoittelupäivänsä itkemättä (ihme), mutta hyvästeleminen oli silti haikeaa. Lähtöä helpotti kuitenkin se että, molemmat gimmat saivat lupauksia yhteydenpidosta. On mukavaa, että valmistumisen lähestyessä on kollegoja ulkomailla asti.

Siivouksen lisäksi viimeisen viikon tehtäväksi jäi nähdä Atlantin valtameri. Gimmat suuntasivat katseensa kohti Belgian rannikkoa tarkemmin sanoen Oostendeä. Bibi oli reväyttänyt koipensa, joten kävelytahti oli luokkaa etana. Tämä ei kuitenkaan tunnelmaa latistanut ja kun gimmat saapuivat meren rantaan valtasi heidät lapsenmielisyys ja hyiseen ranta-aallokkoon oli pakko mennä uittamaan varpaita. 

Tämän jälkeen gimmat pakenivat lämmittelemään upeaan rantakahvilaan. Tunnelma oli rennon ja ylellisen välillä, rantakahvila oli todella hyvälaatuinen ja kun pääsi katselemaan edessä aukeavaa merta ja sen rannalla leikkiviä lapsia, oli mahdotonta olla hymyilemättä ja nauttimatta olostaan. Tämän jälkeen köpöteltiin ihastelemaan japanilaista puutarhaa. Puutarha oli pieni, mutta äärimmäisen soma. Sitten olikin jo aika paeta Oostendestä.

Paikallinen patsas oli vähän jänskä

To be continued… Wait for the final ending!

Vikat viikot

D-day lähestyy (dun dun dunnn…) eli hieman yli viikko Suomeen lähtöön. Sankarittariemme tunnelmat ovat hyvin kaksijakoiset. Toisaalta on koko ajan tiennyt, että paluu koittaa toukokuun puolivälissä, joten siihen on osannut orientoitua. Toisaalta taas EN HALUA LÄHTEÄ! Tuntuu, että vielä olisi voinut jäädä pidemmäksi aikaa. Belgia on pieni suuri maa, joka vie sydämen helposti, tekeminen ei vajaassa neljässä kuukaudessa lopu. Onneksi molemmilla gimmoilla on kotona oma kulta, jonka luokse haluaa palata: kummasti helpottaa lähtemisen tuskaa.

Viimeisen kuukauden aikana olemme päässeet ulkomaanmatkailun makuun (Belgiaa emme luokittele enää ulkomaiksi). Ensimmäiseksi matkakohteeksi päätyi Pariisi. Tämä oli molemmille gimmoille ensimmäinen kerta legendaarisessa kaupungissa. Bussimatka kesti kolmisen tuntia ja matkan hintaan kuului opastus kaupungilla. Ryhmämatkoista täytyy sanoa sen verran, että ne eivät ole sankarittariemme suosiossa (eka ja vika kerta). Reissaamisesta puuttuu se tietty nautinto, kun juoksee pää kolmantena jalkana nähtävyydeltä toiselle. Kuitenkin sanottakoon, ettemme olisi jättäneet reissua välistä, oli mahtavaa nähdä huhtikuinen Pariisi! Seuraavalla kerralla Pariisiin suunnatessamme varaamme matkaan enemmän aikaa ja vähemmän muita ihmisiä. :D

Yhden taukopäivän jälkeen suuntana oli Amsterdam eikä mikä tahansa päivä siellä, vaan Amsterdam King´s Day:na! Niille, jotka asiasta eivät tiedä, kyseessä on eräs maailman suurimmista katujuhlista. Koko kaupunki on täynnä oranssiin pukeutuneita ihmisiä ja musiikki soi kaikkialla. Vaikka kaupunki oli täynnä, ei ihmispaljous tuntunut ahdistavalta, vaan tunnelma oli loistava. Vaeltelimme ympäri kaupunkia, menimme jokiajelulle, pysähdyimme nauttimaan kadunkulmien dj:en  seteistä ja nautimme paikallisista herkuista. Jos sinulla on mahdollisuus mennä vain yhtenä päivänä Amsterdamiin, mene King´s Day:na.

Vapusta (oli muuten hieno Vappu-piknik suomalaiseen tyyliin) hädin tuskin tokeentuneina suuntasimme kohti Saksaa ja Kölnin kaupunkia. Reissu oli jälleen ryhmämatka, mutta edellisestä matkasta viisastuneina sankarittaremme dumppasivat ryhmänsä ensimmäisen tilaisuuden tullen ja nautiskelivat kaupungin antimista omaan tahtiinsa. Kaupunki on tunnettu monivivahteisesta historiastaan ja vesistään (Kölsch-olut maistui belgialaisten trappist:en jälkeen vedeltä…) . Pääsimme näkemään kuuluisan katedraalin, roomalais-saksalaisen museon, shoppailu-mahdollisuudet (ja rahaahan paloi) ja jokimaiseman. Nämä kolme ulkomaanmatkaa ovat tarjonneet uskomattomia elämyksiä, joita on kiva sitten kiikkustuolissa muistella (jos muistaa).

Citadel parkin Vappu-piknik

Harjoittelun loppupuolella on hyvä tutkiskella erilaisuuksia ja samankaltaisuuksia, joita olemme toimintaterapiassa havainneet. Yksi suurimmista eroista on ehdottomasti raportointikulttuuri. Kun Suomessa toimintaterapeutti kirjoittaa jokaisen käynnin jälkeen jotain, Belgiassa toimintaterapeutilta tätä ei edellytetä. Osaltaan tämä johtuu organisaatiosta, kirjoittamiselle ei vain ole varattu aikaa. Tämän hyvin puolia on se, että asiakkaille on huomattavasti enemmän aikaa kuin Suomessa. Huonona puolena on se, että toimintaterapialla ei näin ollen ole mitattavissa olevaa vaikuttavuutta. Tämä myös vaikuttaa siihen, että ala on aika tuntematon. Toinen eroavaisuus on se, että vielä viisi vuotta sitten valmistuneille ei ole koulussa opetettu kunnollisia reflektointitaitoja, nykyisin reflektoinnin opiskelu on osa koulutusta. Erittäin valitettava samankaltaisuus molemmissa maissa on se, että tietyillä työpaikoilla toimintaterapeutti tekee viriketoiminnanohjaajan työtä. Tällöin toimintaterapeutin työ ei vastaa koulutuksen tuomaa ammattitaitoa. Positiivista sanottavaa harjoittelupaikoistamme: toimintaterapeutit ovat ihailtavan työstään innostuneita vielä monen kymmenen työvuoden jälkeenkin, mahdollisuudet luoviin toimintoihin kuten savitöihin ovat hyvät ja tuntuvat jopa paremmilta kuin monissa paikoissa Suomessa.

Molemmat gimmat ovat harjoittelujen aikana kasvaneet ammattilaisina, saaneet itseluottamusta ja uusia taitoja, joita tullaan työelämässä hyödyntämään. Harjoittelu ulkomailla oli alun epävarmuudesta huolimatta, loistava tilaisuus ja opettavainen kokemus.

Jääkää kuulolle, viimeisiä häröilyjä tulee vielä. To be continued…